Nyt elämässäni on menossa jälleen jokin uusi täydellisyysaalto. Toisaalta on todella raskasta pyrkiä olemaan kaikessa mahdollisimman hyvä, mutta toisaalta tuntuu taas kovin hienolta tehdä asiat kunnolla - tyylillä. Olen yrittänyt todistella itselleni, että vähempi riittää, eikä minun tarvitse olla niin täydellinen. Jollain ihmeellisellä tavalla pyrin vain tiedostamattani parantamaan suoritusta kaikilla elämänalueilla.

Olen huomannut, että keskityn kerrallaan vain yhteen asiaan täyspainoisesti. Silti pyrin siihen, ettei mikään osa-alue elämässäni ole täydellisesti retuperällä. Joskus ihmettelen, kuinka ihmiset tyytyvät olemaan niin epätaydellisiä. Hauskinta tässä on, etten oikeastaan vaadi muilta täydellistä olemusta tai suoritusta. Ainoastaan ihmettelen, miksi joku haluaa tyytyä noin vähään, kun hänellä olisi edellytyksiä paljon korkeammalle.

Nyt alan vain olla siinä pisteessä, että kun olen saavuttanut jotain, niin tavoitteet menevät täysin uusiksi. Ja edelleenkin olen siinä alkupisteessä, missä olen aina ollut. Ulkonäköni ei ole täydellinen, kotini ei ole tarpeeksi hieno, en ole ollut viime aikoina tarpeeksi sosiaalinen... Panostus opiskeluunkin on kärsinyt, kun olen keskittynyt kaikkeen muuhun. Joskus katselen ihmisiä, ja mietin, kuinka he pystyvät olemaan niin täydellisiä eivätkä tuo edes lainkan esille olemustaan. He ovat vain luonnostaan niin täydellisiä, ettei heidän tarvitse edes ajatella sitä. Elämä on epäreilua.