Kuinka usein olemmekaan kaikki kuulleet saman pinttyneen fraasin "kukaan ei ole täydellinen"? Kukaan ei ole täydellinen, mutta aina voi olla lähempänä täydellisyyttä. Joskus sen ajatteleminen tuntuu raskaalta.

Itse pyrin täydellisyyteen kaikilla elämänalueillani. Perfektionismi on ilmeisesti elämänfilosofiani, ja siitä on äärimmäisen vaikea päästä eroon. Ennen minun oli vaikea tunnustaa itselleni, että pyrin aina vain parempaan. Nykyään se tuntuu lähes luontevalta. Minulla on kaikki hyvin. Minulla on elämässäni kaikki, mitä olen aina halunnut. Liekö tämä kiittämättömyyttä, mutta se ei vain yksinkertaisesti riitä.

Tässä blogissa käsittelen tuntemuksiani täydellisen elämän ympärillä. Samalla selvitän, miltä tuntuu, kun mikään ei riitä.